Suomen paras myyntiorganisaatio valitaan Haaga-Heliassa

Haaga-Helia järjestää keväällä 2019 Suomen paras myyntiorganisaatio -kilpailun. Kilpailu järjestetään nyt yhdeksättä kertaa. Sen tavoite on edistää myyntikulttuuria ja lisätä myyntityön arvostusta Suomessa. Voittajaorganisaatio saa julkisen tunnustuksen myyntiosaamisestaan, mutta tarkoitus on myös antaa todellinen kuva yrityksen myynnin tilasta.

Haaga-Helian Pasilan kampus on aiempina vuosina tarjonnut tilat kilpailulle, mutta nyt korkeakoulu on sekä kilpailun järjestäjä että omistaja. Haaga-Helialla on myös kunnia valita kilpailun lopullinen voittaja. Haaga-Helian tutkimusjohtaja Timo Kaski on nimetty vuoden 2019 kilpailun päätuomariksi.

– Toivomme, että kilpailuun osallistuu paljon yrityksiä, joten osallistuminen on tehty helpoksi. Kandidaattien arviointi on kaksivaiheinen: Ensimmäisessä vaiheessa firmat tekevät verkossa itsearvioinnin vastaamalla annettuihin kysymyksiin. Toisessa vaiheessa Haaga-Helian raati haastattelee finalistit ja valitsee sen pohjalta voittajan, Kaski avaa kilpailun kulkua.

Kilpailuun halutaan houkutella mukaan alan parhaat osaajat, joten osallistuminen on kaikille avoin. Aiempina vuosina voiton ovat vieneet Vainu,  Asiakastieto ja 3 Step IT.

Lue osallistumisohjeet ja ilmoita yrityksesi mukaan!

Leave a Reply