Canon – Suomen Paras Myyntiorganisaatio 2013

Canon – Suomen Paras Myyntiorganisaatio 2013

Määrätietoisesti kohti huippua – Canon on Suomen paras myyntiorganisaatio 2013

Asiakkaidensa liiketoiminnan tehostamiseen räätälöityjä palveluita ja ratkaisuja kuvantamisen, tulostuksen- ja informaationhallinnan sekä digitaalisen painamisen saralla tarjoava Canon voitti neljännen kerran järjestetyn yrityskilvan. Asiakaskeskeisyys ja hyvä asenne konkretisoitui tuomariston mielestä kaikessa myynnin tekemisessä.

Canon Oy:n toimitusjohtajan Harry Nyströmin mukaan yhtiön saama tunnustus on pitkäjänteisen työn ja kehittämisen tulos, josta kiitos kuuluu kaikille canonilaisille. ”Jatkuva parantaminen ja asiakaskeskeisyys ovat tärkeitä arvojamme. Vaikka kilpailu oli meille merkittävä kannustin, voittoakin tärkeämpää on jatkuvasti kehittää toimintaamme arvojemme mukaisesti. Ulkopuolinen palaute ja esiin tulleisiin kehityskohteisiin panostaminen auttavat meitä parantamaan toimintaamme entisestään”, Nyström arvioi.

Asiakaskeskeisessä organisaatiossa kaikki myyvät

”Myyntityö ja asiakkaiden odotusarvot muuttuvat jatkuvasti. Tiimityö ja myyntihenkisyys ovat olleet se voimavara, jonka avulla punainen lanka on löytynyt ja jota kautta olemme pystyneet täyttämään tehokkuuteen ja tuottavuuteen liittyvät lupaukset”, kertoo Canonin myyntijohtaja Juha Schmidt. ”Tärkeä osa on myös jatkuvalla myynnin koulutuksella, jolla varmistetaan tulevaisuuden osaaminen”, Schmidt jatkaa.

Suomen Paras Myyntiorganisaatio on yrityksille suunnattu kilpailu, joka tähtää suomalaisen myyntiosaamisen kehittämiseen ja arvostuksen lisäämiseen. Benchmark tarjoaa osallistuville yrityksille mahdollisuuden verrata omaa toimintaansa parhaisiin kansainvälisiin käytäntöihin. Osallistuminen kasvattaa yrityksen houkuttelevuutta myös myynnin ammattilaisten työpaikkana.

Lisätietoja: Tarmo Kekki, tarmo.kekki@suomenparasmyyntiorganisaatio.fi, Puh 040 728 4720

Comments are closed.